claim_road

Claim Road on juoksemiseen perustuva jatkuva teossarja.

 

—————————–

Claim road
11-13.5.2019
Superb!-nykytaidefestivaali
B-Galleria, Turku

Juoksen näyttelypäivien aikana Oripään harjualueelta, Turun keskustan läpi Satama-alueelle Aura-jokea myötäileviä teitä pitkin. Gallerialla näkyy installoituna live-streamaus juoksun etenemisestä.
Juoksu on minulle matkantekoa eikä fyysinen suoritus. Tällaiseen matkantekoon ajattelen sisältyvän jotakin samaa mitä ideaan taiteesta irrallaan suorituksesta, materiasta tai tiukasta muodosta. Teos on teko materiaalisesti irtonaisena ajallisesti ja tilallisesti rajatussa maailmassa.

Oma työskentelyni taiteen materiaalisessa maailmassa on saavuttanut jonkinlaisen kriisivaiheen, jonka seurauksena olen pohtinut työskentelytekniikoiden tarkoituksenmukaisuutta teoksissani uudestaan. Haluan kehittää eteenpäin fyysisen ja kehollisen tekemisen muotoja kuvataiteessa. Materiaalisuudesta irrottautuminen, taiteen levittäytyminen perinteisen galleriatilan ulkopuolelle ja julkisen tilan voimauttava valtaaminen ovat tärkeitä syitä taiteellisen työskentelymuodon valintaan.

Gallerian kynnys on konkreettisen kahden ja puolen sentin korkuisen esteen lisäksi myös henkinen este. Monille galleria kliinisenä taiteen tilana vaikeasti lähestyttävä, toisaalta astuessaan galleriaan taiteen katsoja on valmiiksi virittäytynyt ottamaan vastaan. Taiteesta tulee galleria-tilassa klisee. Jotain arvattavaa ja odotettua. Teos.

Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

 

Neljättä kertaa järjestettävän Superb!-nykytaidefestivaalin teemana on tänä vuonna Accessible Art. Tällä teemalla haluamme nostaa tarkastelun kohteeksi taiteen saavutettavuuden sekä rikkoa ja venyttää niitä rajoja, joita on muodostunut taiteeseen ja taiteen esittämisen tiloihin.

________________________________________________________________

 

Claim Road Korpilahti on osana Jyväskylän taiteilijaseuran kesänäyttelyä Korpilahdella toteutettava teos 1.6.-1.7.2018.

“Juoksen näyttelykuukauden aikana läpi entisen Korpilahden maalaiskunnan julkiset tiet – pientareet ja jalkakäytävät. Näyttelytilassa teos näkyy lattiaan installoidun päivittyvän kartan kautta.
Haluan kiinnittää huomiota omistajuuteen ja käyttöoikeuteen julkiseen omaisuuteen kuuluvilla teillä. “Claim Road Korpilahti”, viittaa teiden voimaannuttavaan valtaamiseen – juuripaineeseen.”

Seuraa matkaa instagrammissa #ClaimRoadKorpilahti

Kesäkuun lauantaisin kaikille avoin yhteislenkki alkaa gallerialta kello 10, kiertää rauhalliseen tahtiin, ja päättyy gallerialle.

Tule mukaan!
la 2.6. / n. 5km
la 9.6. / n. 10km
la 16.6./ n. 5km
la 23.6./ n. 10km
la 30.4./ n. 5km

Tämä teos tapahtuu Korpilahden teillä.

Kiitos tuesta Taiteen edistämiskeskus Keski-Suomi!

 


JUURIPAINE -näyttely

2.6.–1.7.2018
Höyry-galleria
Korpilahden satama
http://www.hoyrygalleria.fi
avoinna ma-pe 11-18, la-su 12-16
Vapaa pääsy

Juuripaine on osmoottinen paine, joka edistää veden nousua kasvissa. Sen aiheuttaa juuriin imeytyvä vesi ja juurisolujen aktiivinen toiminta. (Valste, Juha: Biologia Elämä: Toimiva eliömaailma, s. 73. WSOY, 2002.).

Juuripaine – näyttely avaa näkökulmia taiteen tekemisen motivaation lähteisiin ja vastaa kysymykseen, mikä saa taiteilijan jatkaamaan taiteellista työtään vaikeuksista ja ajan kulusta huolimatta. Näyttelyn kahdeksan taiteilijaa ovat käsitelleet aihetta omakohtaisesti, ja lopputulos valottaa tätä vähän käsiteltyä mutta tärkeää teemaa. Näyttelyyn on valittu nuoria hiljattain Jyväskylän taiteilijaseuraan päässeitä taiteilijoita, sekä muutama jo pidemmän uran tehnyt taiteilija – näin on syntynyt kiinnostava vuoropuhelu taiteen tekemisen motivaation lähtökohdista taiteellisen uran eri vaiheissa. Juuripaine voidaan nähdä taiteentekemisessä vertauskuvana niistä pinnan alla kytevistä monitahoisista prosesseista, jotka johtavat taiteen luomiseen, ja ehkä jopa luomisen ajoittaiseen välttämättömyyteen taiteilijan kannalta.

Näyttelyn taiteilijat: Tuomo Blomqvist, Kaisa Koljonen, Eila Kinnunen, Samuel Lehikoinen, Anne Lehtelä, Heidi Naumanen, Katri Piri, Iana Vulpe.